Kohtalona kuolema

Olin toukokuussa Israelissa. Osallistuin koulutukseen, johon oli tarkoitus tulla puhumaan erään unkarinjuutalaisen naisen, joka vastaa holokaustin muistokeskuksessa tiedotuksesta. Samana aamuna tuli suru-uutinen: aviomies oli tappanut naiset ja perään itsensä. Israelin televisiossa näytettiin, kun ruumiita kannettiin ulos. Jäljelle jäivät 2- ja 4-vuotiaat lapset ja pohjaton suru ja kyvyttömyys ymmärtää tekoa. Nainen oli minulle tuntematon, mutta kamala kohtalo meni kuin jääkylmä aalto ylitse ja jätti vilun.

Tänään sain tiedon, että keskustapiireistä tuttu Paula Björkqvist, Jämsän kaupunginvaltuuston 31-vuotias puheenjohtaja, on tullut oman aviomiehensä tappamaksi viime yönä. Omistan suuren surumuiston Paulalle, siunausta tuonpuoleiselle taipaleelle ja kunnia kaikelle sille, mitä Paula edusti. Miten tällainen elämä voi tulla toisen väkivalloin pysäyttämäksi? Missä ihmisyys on tällaisesta tapahtumasta? Miksi toinen ottaa omiin käsiinsä toisen kohtalon ja kuoleman?