Tasa-arvoinen ja turvallinen naiseus?

Suomi on tasa-arvoinen maa... ?
Naisia on enemmistö ministereinä, nainen on presidentti ja eduskunnassakin on enemmän naisia kuin koskaan. Toisaalta naisen euro on edelleen noin 80 senttiä, vanhemmuuden kustannuksia ei olla tasattu vieläkään ja tytöttelyä kohtaa moni edelleen.

Entä sitten yksityisessä elämässä, arjessa, kotona vapaa-ajalla? Feminismin toinen aalto havaitsi aikanaan, että nainen kohtaa alisteisen asemansa juuri arjen käytännöissä. Radikaalit polttelivat rintaliivejä ja vaativat tasa-arvoa. Nyt eletään jo feminismin kolmatta aaltoa – mutta nainen ei edelleenkään ole turvassa. Tutkimusten mukaan 43,5 prosenttia naisista on vähintään kerran 15 vuotta täytettyään joutunut miehen tekemän fyysisen tai seksuaalisen väkivallan tai väkivallalla uhkailun kohteeksi. 22 prosenttia suomalaisnaisista kokee vuosittain sukupuolista häirintää.

Pelko on läsnä aina, yksin liikkuessaan ei ole koskaan turvassa. Väitän, että lähes jokainen nainen on joutunut ainakin kerran elämässään pelkäämään, vain siksi että on nainen.

Saavuin eräs ilta työreissulta Tallinnasta iltalautalla. Kanssamatkustajani olivat päivän aikana nautiskelleet useamman alkoholijuoman ja meno oli sen mukainen. Takanani seisoi kaksi viidenkympin rajapyykin ohittanutta miestä tukevassa maistissa. Heidän keskustelunsa oli kovaäänistä ja käsitti herjauksia naisia ja erästä ihmisryhmää kohtaan. Aikani heitä kuunneltuani, käännyin ja pyysin heitä puhumaan hiljaisemmalla äänellä, sillä heidän käyttämänsä terminologia oli minusta epäkorrektia. Nuoren naisen puuttuminen heidän sovinistiseen ja rasistiseen keskusteluunsa ei sopinut alkuunkaan. Uhkailu, niin sanallinen kuin fyysinen ahdistelu, alkoi välittömästi. He solvasivat minua ja huusivat korvaani, he eivät antaneet minun liikkua eteenpäin. En reagoinut sanallisesti asiaan mitenkään, vaan yritin luikerrella tilanteesta pois. He saivat minut joka kerta kiinni. He eivät päästäneet minua lauttaan, kunnes eräs pariskunta ”nappasi” minut mukaansa. Satuin onnekseni matkustamaan eri luokassa kuin ahdistelijani – silti minua pelotti. Miten pääsisin Suomen päässä turvallisesti kotiin, ilman että he voisivat enää kiusata minua tai saada selville kuka olen. Pelkäsin suunnattomasti. He olivat ottaneet minut silmätikukseen ja eivät helposti luovuttaisi. Olin oikeassa, sillä hetken päästä he tulivat etsimään minua. Uhkailu jatkui ja minua pelotti entisestään. Vasta tässä vaiheessa henkilökunta puuttui tilanteeseen ja ohjasi miehet omalle puolelleen. Hädissäni purskahdin itkuun ja pyysin henkilökuntaa saattamaan minut lautasta passintarkastuksen läpi taksille. Näin he tekivätkin ja selvisin säikähdyksellä tilanteesta turvallisesti kotiini.

Olisiko minun pitänyt tyynesti kuunnella täysin epäkorrektia kielenkäyttöä? Moni vastaisi, että olisi. Mielestäni ei, sillä mikään ei muutu jos kukaan ei uskalla asiasta huomauttaa. Ensi kerralla tajuan varmasti vain turvata selustani. Ovatko nämä keski-ikäiset sovinistiäijät sukupuuttoon kuoleva lajike, vai piileekö näitä asenteita myös nuoremmissa? Vastustan väkivaltaa kaikissa muodoissaan ja mielestäni onkin järjen köyhyyttä jos joutuu turvautumaan siihen tai sillä uhkailuun. Fyysinen vahvuus on miehen etu, vallankäytön väline – esimerkkitapauksen herrat osasivat hyvin sillä pelotella – valta ja sen käyttö, sehän tilanteessa oli kyseessä. Nuoren naisen ei pidä puuttua isojen setien asioihin.

Meitä (nostan itseni aika raskaaseen sarjaan...) ärsyttäviä naisia on ollut aina – naisia jotka vaativat 1700-luvulta saakka äänioikeutta, 1960-luvulta huudahtivat henkilökohtaisen olevan poliittista ja 2000-luvulla vauhkotaan palkkatasa-arvosta. Minä aion kaikista negatiivisista kokemuksistani huolimatta jatkaa ärsyttävällä linjallani, kyseenalaistaa kielenkäyttöä, vaatia tasa-arvoa ja edistää naisten turvallisuutta. Muuten ei koskaan tapahdu muutosta. Barrikadeille on kiivettävä edelleen!

ps. Heinikki: pahoittelut, jos olet kokenut suvaitsemattomuutta! Ongelmana usein on, että väitämme olevamme suvaitsevaisia monessa suhteessa, mutta huomaamattamme kuitenkin harjoitamme tuomitsevaa käytöstä suhteessa toisiimme ja jokaisen omiin henkilökohtaisiin valintoihin. Pitäisi aina muistaa, ettei meistä ole toistemme valintoija tuomistemaan ja arvostelemaan.

"Ainoa osa ihmisen käytöstä, josta hän on vastuunalainen yhteiskunnalle, on se joka koskee muita. Siinä osassa, joka koskee häntä itseään, on hänen vapautensa oikeudella ehdoton. Itsensä ylitse, oman ruumiinsa ja sielunsa ylitse ihminen on itse valtias." (J.SMill: Vapaudesta, 1891, 15)