Lisääntykää ja täyttäkää… velvollisuutenne vai miten se meni

Tässä kun on parhaat suvunjatkamisvuotensa ja keskimääräisen ensisynnyttäjäiän juuri ohittanut, niin voinee tarkkailla hieman ulkokohtaisesti näitä lisääntymisasioita.

Itse asiassa minusta tuntuu, että olen ihmisolentona muuttunut tai muuttumassa kokonaan sellaiseksi munasolujeni suureksi suojaavaksi kuoreksi ja kantajaksi. Tältä on tuntunut viime vuodet, jolloin lie olisi ollut sopiva aika tehdä tälle lisääntymisasialle jotain, jota ei ole tullut tehdyksi. Lisääntyminen on sellainen positiivinen ja inhimillinen, itsestäni, ei yhteiskunnasta lähtevä, velvollisuudentunto minulle.

Yksi pinnallinen syy mahdollisiin myöhäisiin synnytyksiini on se, että kalenterissa on paljon merkintöjä, muka-kiireitä ja sen lisäksi vielä kaikkia matkoja ja hulvatonta elämää, josta itse asiassa kaikesta pidän. Kalenterit, kellot ja laukut eivät tietenkään voi korvata perhe-elämään hakeutumista, mutta tähän asti ne ovat olleet toisilleen ainakin vaihtoehtoisia. Vaikka olen näennäisen pidättyväinen kaikesta perhe-elämään liittyvältä, olen kuitenkin hyvin tietoinen tällaisesta fysiologisesta tehtävästäni, joka loppujen lopuksi on hyvin yksinkertainen ja selkeä. Ikään kuin minun koko elimistöni tarkoitus olisi vain kantaa sellaista suurta hedelmää, joka ei tosin vielä ole edes hedelmöittynyt.

Itse asiassa minusta tuntuu joka kuukausi, kun munasoluni irtoaa, että minusta repeäisi tosi iso osa irti ja menisi hukkaan. Irtoamisen seurauksena minun syntymättömät lapseni pysyvät syntymättöminä. No, ehkä se ei ole ihan niin dramaattista, kuin miltä kuulostaa, mutta sellaiselta se tuntuu. Astangajoogassa muuten opettaja-joogit on monta kertaa sanoneet, että ettehän täällä salissa olevat naiset ole raskaana, sillä tämä voimajoogailu ei käy raskaana oleville. On tehnyt mieli huikata, että sitä raskaana olemattomuutta täältä matoltakin käsin toivotaan...

Tietysti olen melko tyytyväinen itseeni ja vastustuskykyyni onnistuessani työntämään kaikki vastakkaiset aineet pois itsestäni ilman että ne ovat tarttuneet minuun… Erityisen tyytyväinen itseeni ja elimistööni olen varsinkin sellaisina kuukausina (niinä harvoina tietysti) kun jotain häiriötekijöitä vastakkaisen sukupuolen muodossa on ollut lähikosketuksessa minuun. Että eivätpä pysty minuun tarttumaan. Joskus tietysti toivon, että joku tarttuisi, niin minuun kuin munasoluunikin. Ja jos ei tartu, niin sitten tartun itse kansainväliseen adoptioon. Konstit on monet sanoi mummo kun kissalla pöytää pyyhki.