Edistykselliset Keskustanaiset

Edistykselliset Keskustanaiset (tai tuttujen kesken EKN) on joukon nuoria keskustalaisia naisia perustama yhdistys (Keskustanaisten Helsingin piirin osasto). Täällä pohdiskelemme yhteiskuntaa :) (Or in English- progressive thoughts on gender issues..)

maanantaina, elokuuta 14, 2006

Myrkyllinen ehkäisy

Naisen elimistö on muutenkin niin haavoittuvainen ja joutuu kestämään kaikenlaisia koettelemuksia. Sitten on vielä tämä hormonaalinen ehkäisy, jonka haittapuolista ei puhuta tarpeeksi.

Lääkkeet yleensäkin, vaikka niillä voi olla merkittävä parantava vaikutus, samalla uhkaavat terveyttä, sillä niiden käyttö merkitsee puuttumista elimistön itsemääräämisoikeuteen ja luonnolliseen kulkuun.

Harva terveydenhoitaja tai lääkäri kertoo reseptiä hakevalle, että esimerkiksi ehkäisypillereiden pitkäaikaisella käytöllä on yhteys hedelmättömyysongelmiin. Minulle ei ole kerrottu, vaikka olen ollut näiden käyttäjä noin vuosikymmenen ajan.


Näillä hormonivalmisteilla on pelottavia ympäristövaikutuksia niiden joutuessa jätevesien mukana luontoon. Sammakot kuolevat ja kalat muuntuvat sekasukupuolisiksi saadessaan hiukkasannoksia e-pillereiden estrogeenijäänteistä, joita jätevedenpuhdistus ei pysty käsittelemään. Mitä sitten tällainen teholääkitys tekee ihmisruumiille? Se on muuten aivan ihan vissi, että lopetan kaikenlaisen hormonaalisen ehkäisyn käytön, oikeastaan lopetin jo.

Toinen juttu tähän liittyen on se, että sen lisäksi, että suurimman ehkäisyvastuun kantavat naiset, joutuvat he myös usein suuren kuormituksen alle. Esimerkiksi pariskuntien päättäessä ratkaista ehkäisy pysyvästi sterilisaatiolla, operoidaan enemmistössä tapauksia nainen vaikka miehelle – yllätys, yllätys – sterilointileikkaus olisi paitsi helpompi, myös vaivattomampi. Eivätpä ole nuo miesten e-pillerit ja muut elimistöön vaikuttavat ehkäisymenetelmät mitenkään yleistyneet, vaikka vuositolkulla niistä on puhuttu.